Mitä hauta arkku maksaa?
Hautaarkun hinta Suomessa vaihtelee 300 eurosta yli 4000 euroon. Keskihintaiset mallit sijoittuvat 800-1500 euron hintaluokkaan. Hinta määräytyy materiaalien, työn laadun ja yk
Hautajaisiin osallistuminen ja niiden järjestäminen ovat tärkeä osa surutyötä. Hautajaisten myötä läheisen poismeno konkretisoituu, ja hyvien hautajaisten järjestäminen tuntuu viimeiseltä kunnianosoitukselta hänelle. Myös vieraat saavat osoittaa oman surunsa ja tukea omaisia.
Koska hautajaisten järjestäminen on usein raskas tehtävä ja niihin osallistuminenkin voi olla monelle vierasta, olemme koonneet avuksi tälle sivustolle paljon tietoa hautajaisista. Tärkein asia hautajaisissa on kuitenkin se, että ne kunnioittavat edesmennyttä ja hänen persoonaansa, ja lisäksi antavat läheisille mahdollisuuden surra. Hyvät hautajaiset voi toteuttaa monella eri tavalla.
Hautajaisiin tuovat oman osuutensa kauneudellaan lohduttavat kukat. Kukkia pohditaan ja valitaan usein huolella, vainajaa muistellen, mikä auttaa myös surun käsittelyssä. Viime aikoina yleistyneet ns. yhden kukan hautajaiset vievät pois tämän osuuden hautajaisvalmisteluista.
Kukilla voi viestiä monella tapaa, ja parhaiten mahdollisuuksista osaavat kertoa asiantuntevat floristit. Arkkulaite, vieraiden tuomat surukukat ja muistotilaisuuden koristelu kertovat kaikki omalta osaltaan edesmenneestä.
Hautaarkun hinta Suomessa vaihtelee 300 eurosta yli 4000 euroon. Keskihintaiset mallit sijoittuvat 800-1500 euron hintaluokkaan. Hinta määräytyy materiaalien, työn laadun ja yk
Uurnahautauksen hinta vaihtelee Suomessa tyypillisesti 1500–7000 euroa riippuen valituista palveluista. Kokonaiskustannukseen vaikuttavat hautaustoimiston palvelut, uurnan laatu,
Hautajaisten järjestäminen on taloudellisesti merkittävä päätös, ja kustannukset vaihtelevat Suomessa tyypillisesti 2 000–8 000 euron välillä. Lopullinen hinta muodostuu








