Pukeutuminen hautajaisiin

Pukeutuminen hautajaisiin

Hautajaisten pukukoodi on vuosien myötä muuttunut vapaammaksi ja rennommaksi. Hautajaisissa ei ole tarkoitus viedä huomiota näyttävillä vaatteilla tai asusteilla, mutta jokainen toki pukeutuu oman tyylinsä mukaisesti. Lähiomaiset pukeutuvat yleensä tiukemmin pukukoodin mukaisesti, mutta tässä on myös yhä enemmän vaihtelua. Hautajaisten järjestäjä voi vapaammin ja vainajaa kunnioittaen toivoa vierailta esimerkiksi joitakin tietyn värisiä asusteita, jos väri oli esimerkiksi vainajan lempiväri.

Musta väri hallitsee kuitenkin edelleen hautajaispukeutumista. Jos mustia vaatteita ei ole, sen ei kannata antaa estää hautajaisiin osallistumista. Esimerkiksi harmaa, tummanruskea tai tummansininen vaatetus sopii myös hyvin hautajaisiin. Hautajaispukeutuminen on lähestymässä muuta juhlapukeutumista ja tiukkoja pukukoodeja harvoin enää noudatetaan täysin.

Naisten pukeutuminen

Naisten pukeutuminen hautajaisiin on perinteisesti tumma, peittävä ja hillitty asukokonaisuus. Naisilla yleinen vaatetus hautajaisissa on mekko tai jakkupuku hameen tai housujen kanssa. Asukokonaisuudessa voi tuoda omaa persoonaansa esille tilaisuuteen sopivalla tavalla. Huomiota herättäviä asusteita ja koruja kannattaa hautajaistilaisuudessa välttää. Muun ehostautumisen kuten meikin kanssa tulisi noudattaa myös hillittyä ja siistiä linjaa.

Miesten pukeutuminen hautajaisiin

Miehet pukeutuvat hautajaisiin perinteisesti mustaan pukuun, valkoiseen kauluspaitaan, neutraalin väriseen solmioon ja valkoiseen taskuliinaan. Puvun on hyvä olla siisti, mutta ei kuitenkaan liian juhlava, joten esimerkiksi kiiltäväpintaisia materiaaleja on syytä välttää. Miesten sopivat asusteet hautajaisiin ovat tumma kaulahuivi, hattu ja tummat käsineet. Lähiomaisilla voi olla valkoinen kaulahuivi.

Lasten pukeutuminen hautajaisiin

Lapsia ei tarvitse pukea tummiin vaatteisiin, eikä heille myöskään välttämättä tarvitse ostaa tilaisuutta varten uusia juhlavaatteita. Lasten pukeutuminen hautajaisiin on hyvin vapaata. Siistit ja neutraalin väriset vaatteet sopivat hyvin.

Lue lisää vieraana hautajaisissa.

Kukkakimppu