Hautajaistilaisuus

Hautajaistilaisuus

Suomen kielessä on hieno sana – surujuhla. Hautajaistilaisuus on juhla, jossa kunnioitamme edesmenneen elämää ja persoonaa arvokkaalla tavalla, ja samalla voimme olla turvallisesti oman surumme ja muiden surevien kanssa, yhteisön keskellä. Hautajaiset ovat tilaisuus jonka edesmenneet ansaitsevat – ja jälkeenjääneet tarvitsevat.

Hautajaistilaisuuksia on monenlaisia, riippuen esimerkiksi paikkakunnan perinteistä, vainajan uskontokunnasta ja omaisten toiveista. Arvokkaan ja lohduttavan tilaisuuden voi järjestää monin eri tavoin. Tyypillistä on järjestää erikseen siunaus- tai saattotilaisuus ja sen jälkeen muistotilaisuus. Nämä tilaisuudet voidaan järjestää myös eri ajankohtina.

Valkoinen uurna