Tunnustukseton tilaisuus

Tunnustukseton tilaisuus

Hautajaiset on tärkeää järjestää kaikille vainajille, uskontokunnasta riippumatta. Hautaustoimisto auttaa kaikissa tapauksissa yhtä lailla, ja osaa antaa vinkkejä myös uskonnottomien hautajaisten järjestämisessä. Tunnustuksettomat hautajaiset todennäköisesti lisääntyvät tulevaisuudessa, sillä yhä harvempi suomalainen kuuluu kirkkoon.

Kirkkoon kuulumattoman ihmisen hautajaiset eivät välttämättä poikkea kovin paljon kirkollisin menoin suoritetuista hautajaisista. Vainajaa voidaan kunnioittaa siunaustilaisuuden sijaan jossakin muualla kuin kirkossa tai kappelissa pidetyssä tilaisuudessa, ja papin tilalla voi olla joku toinen puhuja. Hautaustoimisto osaa auttaa puhujan etsinnässä, ellei lähipiiristä tai suvusta löydy sopivaa henkilöä. Esimerkiksi ulkona järjestetty tilaisuus voi olla luonteva ja kaunis vaihtoehto, mutta myös muunlaisia tiloja löytynee paikkakunnasta riippuen.

Muistotilaisuus voidaan viettää samaan tapaan kuin kirkkoon kuuluvan hautajaisissa. Tilaisuuksista voi tehdä vainajan näköiset esimerkiksi musiikin, kukkien, koristelun tai puheiden kautta – aivan kuten kirkollisissakin hautajaisissa. Myös muistotilaisuuden paikan voi valita vapaasti, sillä erilaisia juhla- ja kokoontumistiloja on monenlaisia.

Myös kirkkoon kuulumattomat vainajat haudataan useimmiten seurakunnan ylläpitämälle hautausmaalle. Seurakunnalla tai seurakuntayhtymällä on velvollisuus tarjota tunnukseton hauta-alue oman alueensa kuntalaiselle. Myös esimerkiksi Vapaa-ajattelijoilla on tunnuksettomia hautausmaita.

Miehet pukeutuvat hautajaisissa tummaan pukuun.