Ekologiset hautajaiset

Ekologiset hautajaiset

“Maasta sinä olet tullut ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman.” Ekologisuus on nykyaikana läsnä lähes kaikessa tekemisessämme. Myös moni hautajaisia järjestävä haluaa ottaa ekologisuuden huomioon, tai se on saattanut olla jopa vainajan toive.

Suomalainen hautauskulttuuri on lähtökohtaisesti luontoa kunnioittavaa. Täällä ei nähdä valtavia betonimausoleumeja eikä vainajia balsamoida aineilla, jotka sittemmin kulkeutuvat luontoon, kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa on usein tapana. Monet ulkomailta meille tuodut ekologiset tuotteet ovatkin pahimmillaan ihmisten vedätystä viherpesulla.

Kotimaisia arkkuja koskevat materiaalivaatimukset julkaistiin vuonna 2017. Ne varmistavat, että Suomessa käytettävät arkut soveltuvat kokonaisuudessaan sekä maahautaukseen että tuhkaukseen. Arkun pitää palaa krematoriossa puhtaasti, eikä se maahan haudattuna saa jättää luontoon mitään haitallista.

Myös kotimaisten arkkujen valmistuksessa luonto otetaan aina huomioon. Päämateriaalina on useimmiten suomalainen honka, joka hankitaan kotimaisilta sahoilta mahdollisimman läheltä. Sekä materiaalin että valmiin arkun kuljetusmatkat pyritään suunnittelemaan tarkasti ja pitämään mahdollisimman lyhyinä.

Luonnosta poimitut koristeet sopivat hyvin myös arkkulaitteeseen.