Milloin kukkavihko tulisi toimittaa hautajaisiin?
Suomalaisessa hautajaisperinteessä kukkavihkojen toimittamiseen on useita sopivia ajankohtia. Yleisimmät vaihtoehdot ovat tuoda kukat henkilökohtaisesti siunaustilaisuuteen, toi
Hautajaisiin osallistuminen ja niiden järjestäminen ovat tärkeä osa surutyötä. Hautajaisten myötä läheisen poismeno konkretisoituu, ja hyvien hautajaisten järjestäminen tuntuu viimeiseltä kunnianosoitukselta hänelle. Myös vieraat saavat osoittaa oman surunsa ja tukea omaisia.
Koska hautajaisten järjestäminen on usein raskas tehtävä ja niihin osallistuminenkin voi olla monelle vierasta, olemme koonneet avuksi tälle sivustolle paljon tietoa hautajaisista. Tärkein asia hautajaisissa on kuitenkin se, että ne kunnioittavat edesmennyttä ja hänen persoonaansa, ja lisäksi antavat läheisille mahdollisuuden surra. Hyvät hautajaiset voi toteuttaa monella eri tavalla.
Hautajaisiin tuovat oman osuutensa kauneudellaan lohduttavat kukat. Kukkia pohditaan ja valitaan usein huolella, vainajaa muistellen, mikä auttaa myös surun käsittelyssä. Viime aikoina yleistyneet ns. yhden kukan hautajaiset vievät pois tämän osuuden hautajaisvalmisteluista.
Kukilla voi viestiä monella tapaa, ja parhaiten mahdollisuuksista osaavat kertoa asiantuntevat floristit. Arkkulaite, vieraiden tuomat surukukat ja muistotilaisuuden koristelu kertovat kaikki omalta osaltaan edesmenneestä.
Suomalaisessa hautajaisperinteessä kukkavihkojen toimittamiseen on useita sopivia ajankohtia. Yleisimmät vaihtoehdot ovat tuoda kukat henkilökohtaisesti siunaustilaisuuteen, toi
Surunvalitteluadressin kirjoittaminen voi tuntua haastavalta tehtävältä surun keskellä. Sopivien sanojen löytäminen on vaikeaa, kun haluaa ilmaista osanottoa kunnioittavasti.
Arkkumateriaalit eroavat toisistaan pääasiassa niiden valmistusmateriaalin ja ulkonäön perusteella. Yleisimpiä arkkumateriaaleja on puu ja sille vaihtoehtona erilaisilla kanka