Ennen maailmansotia aikuisten arkut olivat yleensä mustia. Maalamaton arkku kertoi köyhyydestä tai poikkeusajoista. Esimerkiksi suurten nälkävuosien aikaan arkkujen tarve oli valtava, eikä viimeistelyyn ollut aikaa saatikka voimia.
Valkoinen arkku kuvasti viattomuutta ja oli siksi tarkoitettu lapsivainajille. Valkoiset arkut yleistyivät talvi- ja jatkosodan jälkeen myös aikuisten hautajaisissa, sillä sota-aikana sankarivainajat oli haudattu valkoisessa arkussa. Tapa periytyi sisällissotakeväältä, jolloin valkoinen armeija oli haudannut kaatuneitaan valkoisissa arkuissa.
Perinteiset puiset sekä valkoiset arkut ovat säilyttäneet suosionsa suomalaisissa hautajaisissa. Surun keskellä voi tuntua vaikealta tehdä perinteistä poikkeavia päätöksiä, etenkin, jos edesmennyt omainen ei ole erityisesti kertonut toiveistaan, mutta toisaalta perinteikkyys ja jatkuvuus voi tuntua myös lohdulliselta vaikealla hetkellä.
Kuva: Läntinen hautausmaa, kaatuneen Kaj Petterssonin hautajaiset, kuvaaja Kannisto Väino, 1943, Helsingin kaupunginmuseo.
Anna Huhtala, filosofian maisteri, väitöskirjatutkija, historian oppiaine, Tampereen yliopisto