Jo 115 vuoden ajan Siivosen Hautaustoimisto ja Kukkapirtti Oy on huolehtinut Uudenkaupungin vainajista – ja samalla heidän omaisistaan. Hautaustoimiston tuote- ja palveluvalikoimaan kuuluu arkkujen, uurnien ja kukkien lisäksi myös lukuisia käytännön asioita, kuten kuljetusten ja siunaustilaisuuden järjestelyt kanssa.
1906 perustettu Siivosen Hautaustoimisto ja Kukkapirtti Oy on yksi Suomen vanhimmista saman suvun omistuksessa olevista hautaustoimistoista. Se sijaitsee Uudessakaupungin keskustassa sellaisessa viehättävässä puutalossa, joista tämä länsirannikon satamakaupunki on autotehtaan ohella tunnettu.
Vaikka asiakas tulisi sisään suoraan pääkadulta kukkakaupan kautta, perheyrityksen vetäjä Tanja Runola (o.s. Siivonen) näkee kyllä kasvoista, jos hän on tulossa hautaustoimistoon asiakkaaksi.
”Hautaustoimiston kynnys on joillekin todella korkea ylittää, koska monille silloin vasta läheisen menetys tulee jotenkin todelliseksi. Meille tullessaan ihmiset voivat olla vielä jonkinlaisessa shokkitilassakin”, Tanja Runola kertoo.
Hautaustoimistolla on oma, kukkakaupasta erillinen tila, jossa Tanja voi puhua rauhassa yhdessä asiakkaiden kanssa.
Asiakkaat ensikertalaisia
Yleensä hautaustoimiston asiakkaat ovat ensimmäistä kertaa elämässään järjestämässä hautajaisia. Tanjan mielestä parasta hänen työssään on se, että voi todella konkreettisesti auttaa toisia ihmisiä heidän raskaassa tilanteessaan.
”Monesti ihmiset silminnähden helpottuvat, kun he ovat kyselleet asioita sukulaisilta ja pyöritelleet niitä päässään jopa viikkoja, ja täällä sitten asiat alkavat loksahdella paikalleen ja hautajaiset alkavat järjestyä pala kerrallaan. Yksikin asiakas huokasi että miksi me ei heti tultu tänne!”
”Ajattelen, että kun ihmiset tulevat meille, he ovat kuin polun päässä. Minun roolini on olla heille apuna osan matkaa sitä polkua hautajaisiin asti ja toivon, että pystyn antamaan heille työkaluja surun käsittelyyn jatkossa.”
Konkreettista apua
Hautajaisjärjestelyt voivat edetä hyvinkin pitkälle jo kertakäynnillä. Koska asiakkaat ovat yleensä kuormittuneita ja uuden edessä, Tanja ottaa lempeästi ammattilaisena tilanteesta ohjat.
”Yleensä ehdotan, että tehtäisiinkö niin että minä kysyn mitä tarvitaan ja siitä se sitten lähtee. Kyselen myös vainajan mahdollisia toiveita esimerkiksi hautaustavan ja kukkien suhteen ja tarjoan sitten asiakkaalle ehdotuksia senkin mukaan”, hän kertoo.
Hautajaistoimistossa käydään myös koko prosessi läpi, eli mitä milloinkin tapahtuu ja tehdään aikataulua. Omaisille on usein huojentavaa kuulla, mitä kaikkea Tanja heidän puolestaan voi tehdä. Kaikki sovitut asiat kirjataan ylös.
”Hoidan esimerkiksi kaikki yhteydet seurakuntaan: varaan papin, kanttorin, suntion ja paikan siunaustilaisuudelle ja tarvittaessa muistotilaisuudelle”, Tanja kertoo.
Tanja korostaa, että järjestelyissä edetään omaisten tahdissa. Ihmisille on tärkeä antaa aikaa miettiä valintoja ja miten hautajaisista voisi tehdä vainajan näköiset.
”Joskus heillä ei vielä tule ajatuksia, kun he ovat täällä ja silloin sanon, että ehtii myöhemminkin ilmoittaa vaikka minkä arkun tai uurnan he valitsevat. He voivat sitten yön yli mietittyään jo soittaa seuraavana päivänä, että äiti tykkäsi linnuista niin otetaan se uurna, jossa on lintu tai että kun isä kerran oli metsuri, niin otetaan sellainen rouhea mäntyarkku”, hän kuvaa.
Paikallista väriä
Toisin kuin monilla isommilla paikkakunnilla, Uudessakaupungissa hautaustoimisto kuljettaa vainajat sairaalasta siunauspaikalle, eli kappeliin tai kirkkoon. Kaupungissa on säilynyt kauniina paikallisena hautajaisiin liittyvänä perinteenä ns. saattoajo.
”Kun haemme vainajan arkussaan sairaalasta Suomen lipulla varustetun hautausautomme kanssa siunauspaikalle, omaiset tulevat omilla autoillaan perässä. Ennen saattoajoa pappikin voi tulla pitämään saattohartauden sairaalan kappeliin. Varsinainen siunaustilaisuushan tapahtuu sitten vasta myöhemmin”, Tanja kertoo paikallisista tavoista.
Myös kaupungille leimallinen merellisyys näkyy paikallisvärinä hautajaisissa.
”Vesistöhautajaisia järjestetään jonkin verran täällä ja veneen mallisia arkkuja on mennyt esimerkiksi kalastajille, merenkulkijoille ja veneenveistäjille”, Runola kertoo.