Lähes kaikki ihmiset tuntevat surua jossain muodossa. Tätä ei kaikkien kohdalla aina kuitenkaan välttämättä ulospäin tunnista, koska ihmisen voi olla esimerkiksi vaikea sanoittaa tunnettaan tai hän pyrkii tukahduttamaan surunsa syystä tai toisesta. Tietyissä tilanteissa on myös mahdollista, ettei ihminen tunnista suruaan tai hänelle on erinäisistä syistä muodostunut tunne-elämän trauma. Jos ajatellaan kuolemaan liittyvää surua, niin eroa on myös sillä miten kuolema tapahtuu. Esimerkiksi vainajan pitkän sairastamisen kohdalla jälkeenjäänyt voi olla käsitellyt suruaan jo pitkään vainajan elinaikana, jolloin kuolema saattaa tuntua jopa helpotukselta.

Suruun sopeutumisen kesto vaihtelee hyvin paljon jokaisen kohdalla. Ylipäätään se, miten olemme tottuneet ilmaisemaan tunteitamme vaikuttaa siihen, miten näytämme surua. Jokaisen suru on henkilökohtainen ja erilainen, kukaan ei pysty sitä täysin samalla tavalla kokemaan, eikä tiedä mitä toinen tuntee.

Suru saattaa myös tulla hieman viiveellä, sillä aluksi täytyy monesti järjestellä käytännön asioita kuten hautajaisia. Siksi voi tuntua siltä, että surua ei tunne. Suru voi kuitenkin kestää pitkään, ja siitä muistuttavat vuoden kierron tapahtumat, kuten syntymäpäivät ja muut juhlat.

Suomalaisessa kulttuurissa surun näyttäminen on totutusti hyvin hillittyä ja arvokasta. Kuitenkin yhä enemmän ja enemmän kannustetaan näyttämään tunteita avoimemmin ja suremaan myös kollektiivisemmin. Surun käsittely voi helpottua, mikäli sitä voi avoimemmin jakaa muiden kanssa. Silti täytyy muistaa, että surun näyttäminen ulospäin ei ole sama asia kuin surun kokeminen. Vaikka joku ei halua tai pysty itkemään tai muuten käyttäytymään eri tavalla surressaan, se ei tarkoita että hän kokisi surua vähemmän kuin toinen, joka itkee tai näyttää suruaan enemmän.

Lue lisää suremisesta Hyvät hautajaiset -sivustolta. Myös Terveyskirjaston artikkeli surusta voi auttaa oman tai läheisen surun kohtaamisessa.