Suruprosessi

Sureminen on hyvin yksilöllinen ja dynaaminen prosessi. Se etenee omaa vauhtiaan ja suhtautuminen suruun muuttuu usein suruprosessin eri vaiheissa. Suruprosessi on kuitenkin hyvä käydä omassa tahdissa läpi, jotta ihminen oppii hyväksymään menetyksen itselleen parhaalla mahdollisella tavalla.

Käsitys surusta ja suruprosessista on muuttunut ajan myötä. Kübler-Ross kuvasi osaltaan surun viittä eri vaihetta, jotka ovat hänen mukaansa kieltäminen, viha, kaupankäynti, masennus ja hyväksyntä. Tätä on kuitenkin kritisoitu, samoin kuin surun prosessimaisuutta, koska ajatuksena on se, että kun vaiheet tai prosessi on läpikäyty, suru on niin sanotusti poissa.

Surun prosessimaisuutta ei siis enää pidetä ainoana oikeana lähestymistapana. Mutta jos surua ajatellaan prosessina, niin kuoleman yhteydessä sen voisi kuvailla etenevän kiintymyksestä irtaantumisen kautta lopulta tilanteeseen, jossa uudet kiintymyssuhteet ovat mahdollisia.

Suru ei välttämättä koskaan poistu kokonaan, vaan se muuttaa muotoaan ja ihminen oppii hyväksymään surun luonnolliseksi osaksi omaa elämäntarinaansa, osana elettyä elämää.

Surun kanssa opitaan elämään ja ihminen ikään kuin ajan myötä luo uudenlaisen suhteen menetettyyn. Tätä suhdetta luodaan muistojen, muisteluiden, kuvien ja keskusteluiden kautta yhdessä muiden kanssa, jotka tunsivat myös menetetyn.

Hautajaiset ovat myös tärkeä osa suruprosessia. Niiden rooli on tärkeä, koska tällä tavoin sureva saa jättää jäähyväiset menetetylle. Hautajaisjärjestelyt auttavat suruprosessin käynnistymisessä ja ne myös antavat mahdollisuuden tehdä jotain konkreettista sekä ilmaista surua. Lue lisää hautajaisten merkityksestä osana surutyötä.