Mikä on ero naisten ja miesten hautajaispukeutumisen välillä?
Naisten ja miesten hautajaispukeutumisessa on perinteisesti ollut selkeitä eroja, vaikka molemmille sukupuolille pätevät samat perusperiaatteet: hillitty, tumma ja kunnioittava
Hautajaisiin osallistuminen ja niiden järjestäminen ovat tärkeä osa surutyötä. Hautajaisten myötä läheisen poismeno konkretisoituu, ja hyvien hautajaisten järjestäminen tuntuu viimeiseltä kunnianosoitukselta hänelle. Myös vieraat saavat osoittaa oman surunsa ja tukea omaisia.
Koska hautajaisten järjestäminen on usein raskas tehtävä ja niihin osallistuminenkin voi olla monelle vierasta, olemme koonneet avuksi tälle sivustolle paljon tietoa hautajaisista. Tärkein asia hautajaisissa on kuitenkin se, että ne kunnioittavat edesmennyttä ja hänen persoonaansa, ja lisäksi antavat läheisille mahdollisuuden surra. Hyvät hautajaiset voi toteuttaa monella eri tavalla.
Hautajaisiin tuovat oman osuutensa kauneudellaan lohduttavat kukat. Kukkia pohditaan ja valitaan usein huolella, vainajaa muistellen, mikä auttaa myös surun käsittelyssä. Viime aikoina yleistyneet ns. yhden kukan hautajaiset vievät pois tämän osuuden hautajaisvalmisteluista.
Kukilla voi viestiä monella tapaa, ja parhaiten mahdollisuuksista osaavat kertoa asiantuntevat floristit. Arkkulaite, vieraiden tuomat surukukat ja muistotilaisuuden koristelu kertovat kaikki omalta osaltaan edesmenneestä.
Naisten ja miesten hautajaispukeutumisessa on perinteisesti ollut selkeitä eroja, vaikka molemmille sukupuolille pätevät samat perusperiaatteet: hillitty, tumma ja kunnioittava
Hautajaisissa voi ehdottomasti käyttää muitakin värejä kuin mustaa, vaikka musta onkin perinteinen ja yleisin värivalinta suomalaisissa hautajaisissa. Tummat ja hillityt säv
Korut ovat yleisesti hyväksyttävä osa naisten hautajaispukeutumista, kunhan ne ovat hillittyjä ja kunnioittavia. Suomalaisessa hautajaiskulttuurissa suositaan yksinkertaisia ja