Valokuvaaja-isän hautajaiset

“Isä lähti täysin yllättäen ja nukkui kotonaan pois – isämäiseen tapaansa aiheuttamatta kenellekään vaivaa tai tekemättä suurta numeroa mistään. Isä osasi elää täysillä ja oli itse kohdannut kuoleman useasti toimiessaan kuvaajana kriisialueilla, hän oli nähnyt elämää varmasti enemmän kuin moni muu.

Valokuvaajana isä oli kuvannut Kekkosesta lähtien koko skaalan maailman menoa. Merkkihenkilöt kuten turhat julkkiksetkin olivat Heikki Rissasen arkipäivää. Useissa lehdissä julkaistiinkin omistuskirjoitus hienon elämäntyön johdosta. Presidentti Martti Ahtisaari oli hautajaisvieraana ja kirkossa näkyi isän suuri ystäväpiiri. Hautajaiset olivatkin tästä syystä avoin tilaisuus ja ne pidettiin Helsingissä, jotta mahdollisimman moni pääsisi osallistumaan.

Muistotilaisuus itsestään selvästi oli pidettävä ravintola Salvessa Hietaniemessä. Salve oli uudistunut muuton myötä, mutta taulu, jossa isä oli maalattuna toimittajien kanssa, oli edelleen seinällä – se oli kuin merkki isältä, että täällä se pidetään.

Tuntui muutenkin, että isän vaikutus ulottui toiselta puolelta tänne, sillä tämä ei ollut suinkaan ainoa ihmeellinen sattuma järjestelyiden kohdalla, vaan tuntui, että isä valvoi kaikkea, joten päätökset oli helppo tehdä. Siskon tytär Stella esimerkiksi oli valinnut Ristomatti Ratian suunnitteleman Venho-arkun ja kun avasimme isän tietokoneen, sieltä löytyivät ensimmäisenä kuvat arkun julkistamistilaisuudesta, jonka isä kuvasi. Arkkuakaan ei siis tarvinnut paljon miettiä. Lisäksi halusimme hautajaisajan iltapäiväksi ja koska jo aiemmin olin katsonut Hietaniemen uutta kappelia siunaustilaisuuden paikaksi, niin ainoa mahdollinen aika kaikista mahdollisista kappeleista oli siis juuri tuo iltapäivä! Kaiken kukkuraksi Kappelin ovelta suoraan sijaitsee Kekkosen hauta. Ajattelin että siinä ne kaverukset voivat tervehtiä toisiaan. Vastaavia tilanteita tapahtui koko prosessin ajan, joten kyllä siitä tuli sellainen tunne, että kaikki oli tarkoitettu juuri näin.

Ainoa asia koko järjestelyjen aikana, mikä tuotti hieman päänvaivaa, oli ilmoituksen tekeminen. Siinäkin tosin Hesarin nettiportaalissa ensimmäinen runo, jonka näin, oli kuin isälle tehty:
”Ei täältä kauniimmin lähteä vois, kuin nukkua hiljaa pois”. Se oli täydellinen.

Mielestäni hautajaiset olivat vainajan näköiset ja olimme erittäin tyytyväisiä kaikkeen. Kirkossa oli 90 henkeä ja muistotilaisuudessa 62 henkilöä. Kutsuja lähetettäessä tuli tietenkin mietittyä kovasti, miten lähestyä julkisuuden henkilöitä, kun ei heitä itse henkilökohtaisesti tunne. Ahtisaarellekin laitoin tiedotteen assistentille, jolta vastaus saapumisesta paikalle sitten tulikin. Erikoinen hetki oli etsiä kuvia isästä muistokirjoitukseen, sillä ”suutarin lapsilla ei ole kenkiä”. Kukapa valokuvaaja itsestään kuvia ottaisi!

En myöskään koskaan ollut tajunnut, kuinka paljon hommaa hautajaisten järjestämisessä on. Kuolema pakottaa irtautumaan kaikesta muusta ja pysäyttää ihmisen. Positiivinen asia näiden hautajaisten kohdalla oli, että minä ja veljeni olimme ensimmäistä kertaa tekemässä jotain vain kahdestaan isän kuoleman kautta. Olen siitä kiitollinen.

Muistuttaisin vielä, että laittakaa salasanat ym. koodit jonnekin talteen niin, että kun täältä kerran kaikki joudumme poistumaan, on jollakin muullakin pääsy esimerkiksi tietokoneelle. Onneksi perheessämme oli ihminen, joka pystyi aukaisemaan koneen, joten saimme talteen isän arvokkaan valokuvakokoelman. Menetys olisi muuten ollut mittava.”

Sasu Rissanen
Artikkeli on ilmestynyt Tiimalasi-lehdessä nro 4/2016