Yhteislaulu ja ystävän muistelu auttoivat surussa

polku metsässä

Olin vieraana hautajaisissa, joiden järjestelyihin vainaja itse oli ehtinyt osallistua ennen menehtymistään sairauteen. Hautajaiset olivat ihanat – jos näin voi hautajaisista sanoa. Ne olivat hyvin henkilökohtaiset, rennot ja niissä oli jopa ilonpilkahduksia. Tilaisuudessa keskityttiin elämän iloisiin asioihin, hauskoihin muistoihin, musiikkimakuun, ystäviin, perheenjäseniin, ilonaiheisiin ja lempiruokaan.

Muistotilaisuudessa oli paljon musiikkiesityksiä, kuten edesmennyt oli toivonut. Lisäksi sukulaiset kertoivat muistojaan edesmenneestä ruokailun ja kahvin aikana. Tilaisuus oli rento ja lämmin, vaikka surullinen. Ohjelma eteni hyvin spontaanin tuntuisesti, kuten edesmennyt itsekin olisi toiminut. Hänen lempilaulunsa tempaistiin yhteislauluna, vaikkei siitäkään ollut etukäteen sovittu. Se oli hyvin tunteellista ja jäi vahvasti muistuttamaan hänestä.

Tuon laulun, kaiken musiikin ja tarinoinnin kautta edesmenneen muisto jäi vahvaksi ja aidoksi, tilaisuus oli, jos mahdollista, hänen näköisensä. Lisäksi paikka jossa muistotilaisuus järjestettiin, oli hänen kotikulmillaan, mikä teki siitä hyvin kotoisaa.

Kuuntelin mielenkiinnolla vanhempien polvien lapsuusmuistoja, jotka linkittyivät kertomuksiin edesmenneestä. Välillä keskusteltiin ihan muusta, ja se tuntui sopivan hyvin. Kuulumisista, ruuasta, paikallisista asioista. Tärkeimmältä tuntui, että olimme kaikki koossa. Uskon, että edesmennyt olisi nauttinut siitä suuresti.