Yhteislaulu ja ystävän muistelu auttoivat surussa
Olin vieraana hautajaisissa, joiden järjestelyihin vainaja itse oli ehtinyt osallistua ennen menehtymistään sairauteen. Hautajaiset olivat ihanat – jos näin voi hautajais
Hautajaisiin osallistuminen ja niiden järjestäminen ovat tärkeä osa surutyötä. Hautajaisten myötä läheisen poismeno konkretisoituu, ja hyvien hautajaisten järjestäminen tuntuu viimeiseltä kunnianosoitukselta hänelle. Myös vieraat saavat osoittaa oman surunsa ja tukea omaisia.
Koska hautajaisten järjestäminen on usein raskas tehtävä ja niihin osallistuminenkin voi olla monelle vierasta, olemme koonneet avuksi tälle sivustolle paljon tietoa hautajaisista. Tärkein asia hautajaisissa on kuitenkin se, että ne kunnioittavat edesmennyttä ja hänen persoonaansa, ja lisäksi antavat läheisille mahdollisuuden surra. Hyvät hautajaiset voi toteuttaa monella eri tavalla.
Hautajaisiin tuovat oman osuutensa kauneudellaan lohduttavat kukat. Kukkia pohditaan ja valitaan usein huolella, vainajaa muistellen, mikä auttaa myös surun käsittelyssä. Viime aikoina yleistyneet ns. yhden kukan hautajaiset vievät pois tämän osuuden hautajaisvalmisteluista.
Kukilla voi viestiä monella tapaa, ja parhaiten mahdollisuuksista osaavat kertoa asiantuntevat floristit. Arkkulaite, vieraiden tuomat surukukat ja muistotilaisuuden koristelu kertovat kaikki omalta osaltaan edesmenneestä.
Olin vieraana hautajaisissa, joiden järjestelyihin vainaja itse oli ehtinyt osallistua ennen menehtymistään sairauteen. Hautajaiset olivat ihanat – jos näin voi hautajais
Isäni kuoleman jälkeen hautajaisten järjestely tuntui hyvin raskaalta, eikä vähiten siksi että minulla ei ollut mitään aikaisempaa kokemusta hautajaisten järjestämisestä
Kun puhutaan hyvistä hautajaisista, auttaa muistotilaisuuden järjestäminen matkaa surutyön polulla. Sanotaanhan, että jaettu suru on helpompi kantaa, ja tähän tarkoitukseen